Mei Manifesto – Uusi kevät alkaa tästä

Ei siksi, että naiset olisivat vaikeita hoidettavia.
Vaan siksi, että meidät on jätetty tutkimatta, kuulematta ja nimeämättä.

Vaihdevuodet eivät ole marginaali-ilmiö. Ne koskettavat jokaista naista, joka elää riittävän pitkään – ja silti järjestelmät on rakennettu niin kuin tätä vaihetta ei olisi olemassa.

Me emme enää odota, että joku muu herää tähän.

Mei syntyi, koska:

Mei ei ole terapia, temppeli tai terveysbrändi.
Tämä on liike, jonka ytimessä on yksi selkeä ajatus:

Tämä ei ole loppuikä. Tämä on uusi vuodenaika — ja sen kertomus kirjoitetaan nyt.

Me etsitään ja suodatetaan uusin tieto maailmalta – tutkimukset, hoitokäytännöt, kokemukset – ja käännetään se kielelle, jota voi lukea ilman lääkärintutkintoa tai kristallimaljaa.

Me puhutaan kuumuudesta, unesta, seksistä, aivoista, mielialasta ja identiteetistä niin kuin niitä eletään, ei niin kuin niitä piilotellaan.

Me ei olla terapia-alusta, lääkäriketju tai voimalausepaja.
Tämä on liike, ei ohjelma.

Mä en ole lääkäri. En asiantuntija tittelillä, vaan pakon ja uteliaisuuden kautta. Mä seuraan maailman uusinta terveystiedettä, koska oma elämä opetti, että jos et kysele, et saa hoitoa.

Mä en kirjoita omalla nimellä, koska tää ei saa olla yhden ihmisen tarina tai brändi. Mä teen päivätyötä rahoitusalalla. Mei ei ole mun ego-projekti vaan kollektiivi, joka kasvaa meistä kaikista. Se on rakkauskirje naiseudelle.

Mut jos joku miettii, miksi oon tässä — tässä se syy:

Olin 14, kun mut kiireellisesti tähystettiin endometrioosin takia. Nyrkin kokoinen pesäke pois, lääkäri totesi nopeasti: et tule koskaan saamaan lapsia. Ei selitystä. Ei tukea. Kiitos hei.

Uskoin sitä 30-vuotiaaksi asti.

Kun tulin yllättäen raskaaksi, mies ei halunnut lasta ja minä olin solmussa itseni kanssa. Päädyin aborttiin, vaikka se oli mun lapsuuden unelma. Sydän meni palasiksi, mutta samalla heräs kysymys: entä jos mieslääkäri olikin väärässä?

Aloin selvittää itse. Löysin tietoa, jota kukaan ei ollut koskaan kertonut.
34-vuotiaana olin uudessa suhteessa. 37-vuotiaana hakeuduin IVF-hoitoon.
Kolme munasolua → yksi selvisi → se istutettiin → nyt hän on maailman ihanin tytär. Ekalla yrittämällä. Vastoin kaikkia “todennäköisyyksiä”. Mun pieni ihme.

Mutta se määrä hormoneja, mitä kroppaani pumpattiin, yhdessä oman historian kanssa, sysäsi mut aikaisiin esivaihdevuosiin.

Unettomuutta. Yöhikoilua. Sumupäätä. Väsymystä, jota ei treeni, biohakkerointi tai superfoodi korjannut. Silti kesti vuosia tajuta, mistä on kyse.

43-vuotiaana löysin vihdoin lääkärin, joka kuunteli eikä vähätellyt. Aloitin hormonikorvaushoidon — ja sain unen, selkeyden ja itseni takaisin.

Mitä opin?
Että jos en olisi itse etsinyt, googlannut, kysynyt, kyseenalaistanut ja jatkanut — en olisi tässä kunnossa enkä tässä keskustelussa.

Ja vielä yksi juttu: en ole ainoa.

Ei siksi, että haluan olla esillä.
Vaan siksi, että en halua yhdenkään naisen jäävän yksin samaan sumuun.

Me kerätään tiedonmuruset, rikotaan hiljaisuus ja jaetaan eteenpäin.
Ilman häpeää, hypeä tai holhousta.

Tämä ei ole loppuvaihe.
Tämä on alkuvaihe. Ei alamäki – vaan uusi vuodenaika.

Mei on kutsu uuteen kevääseen.
Yhdessä, tietoisesti ja ääntä peittelemättä.

Jos tämä resonoi, pysy mukana. Tilaa uutiskirje aatteen kannattamiseksi.
Ja jos tunnet naisen, joka ansaitsee tämän tiedon – älä jätä häntä yksin.

Mei – Uusi kevät. Yhdessä.